Eilen itketti, itketti kovasti. Tänään itkut on pysyneet aika kaukana, luojan kiitos. Nyt on itkut itketty, tästä pitää nyt vaan kerätä luunsa ja jatkaa yrittämistä. Pinnistelyä. Sitä mun elämä aina on. Pinnistelyä. Pinnistää väkisin, perrrrrkele-asenteella. Tai välillä marttyyrimaisesti ai taas mä joudun tähän... -asenteella. Sama se, kuhan homma hoituu. Mutta mikä homma? En nyt tiedä ihan itsekään, kadotin punaisen langan ja selitän sekavia.
Painossa on tapahtunut hippainen nousu, mutta luulen että se on vaan jotain ihan normaalia pientä painonvaihtelua nestetasapainon yms. takia. Paino siis oli tänäaamuna 56,2. Toissapäivän aamuna se oli ihanat 55,4.
Tänään en ole syönyt mitään, juonut vain yhden hunger control-kaakaojuoman ja kävellyt jonkin verran. En nähnyt sitä tyttöä koulussa kuin vilaukselta, en usko että se edes huomasi mua missään välissä. Mutta päivän paras hetki oli se, kun kävelin poikien kanssa keskustaan ja sitten kun niiden piti lähteä eri suuntaan, niin toinen pojista antoi mulle vielä halin. Se oli niin suloista että hymyilen sen ansiosta varmaan viikon. Lisäksi koulussa se tuli mun kanssa tupakalle, vaikkei itse polta. En usko että se on mitenkään ihastunut minuun eikä kuvittelekaan edes mitään sellaista, se on sellainen että se on vain muuten vaan uskomattoman mukava ihminen. Se on 17-vuotias ja minä 22. Se on mun pikkuveljen ikäinen.
Olin myöhässä koulusta taas, olis ollut keskustelukäynti mielenterveystoimistossakin mutta nukuin vahingossa sen ohi. Olisin kyllä kouluun kerinnyt ysiksi menemään mutta sitten mun toiselle olkapäälle istui otus nimeltä laiskuus, joka käski mun nauttia kiirreettömästä aamusta. Ja sen takia olin sitten koulussa vasta puoli kahdeltatoista. Hups.
keskiviikko 8. joulukuuta 2010
tiistai 7. joulukuuta 2010
girls and girls, but you're the one
Paino laskee, sydänsärö pahenee. Käytiin tänään luokan kanssa tutustumassa yhteen paikkaan jonne mentiin kävellen, ja kuljettiin sen tytön kanssa muiden takana, pienen välimatkan päässä. Juteltiin vähän kaikesta, miehistäkin. Tai lähinnä sen tytön miehistä. Ja sydänsärö paheni. Muut marmatti tuosta lumisateessa kävelemisestä, mutta mulla ei ollut sen tytön rinnalla mitään valittamista. Pari kertaa vaan meinasin purskahtaa itkuun, tosin se oli vasta siellä paikassa missä oltiin tutustumassa.
Luulin niin, että se olis tuntenut samoin. Siltä se vaikutti. Mutta ilmeisesti se oli sittenkin vain ystävällisyyttä siltä puolelta.
Sen uus poikaystävä kohtelee sitä paremmin kuin sen entinen, ja pakko mun on katkerana myöntää että se on kaikista tärkeintä. Se että sitä kohdellaan hyvin. Mikähän siinäkin on, että aina kaikki mun naisjutut menee pieleen siten, että ne tytöt alkaakin seurustella pojan kanssa? Miksi minä en kelpaa kellekään? Pitääkö mun laihduttaa tästä vielä 10 kiloa että kelpaisin jollekin?
Minä vaan välitän siitä tytöstä niin mahdottoman paljon.
Luulin niin, että se olis tuntenut samoin. Siltä se vaikutti. Mutta ilmeisesti se oli sittenkin vain ystävällisyyttä siltä puolelta.
Sen uus poikaystävä kohtelee sitä paremmin kuin sen entinen, ja pakko mun on katkerana myöntää että se on kaikista tärkeintä. Se että sitä kohdellaan hyvin. Mikähän siinäkin on, että aina kaikki mun naisjutut menee pieleen siten, että ne tytöt alkaakin seurustella pojan kanssa? Miksi minä en kelpaa kellekään? Pitääkö mun laihduttaa tästä vielä 10 kiloa että kelpaisin jollekin?
Minä vaan välitän siitä tytöstä niin mahdottoman paljon.
maanantai 6. joulukuuta 2010
I like the way it hurts.
Otin jo unilääkkeet, toivon että tunnin päästä oon jo untenmailla.
Aamupaino oli tänään 56, mistä oon eritttttäin iloinen. Tai olisin, jos tämä hemmetin alakulo ei pitäis musta kiinni.
Se tyttö, kenestä olen aiemmin hieman puhunut, uutena ihastuksenani, alkoikin yhtäkkiä seurustella pojan kanssa. Koin pienen sydänsäryn, mutta kaikki on ihan hyvin. En ehkä sitä tyttöä saa, mutta kyllä minäkin uuden kullan vielä joskus löydän. Mutta se on yksi niistä asioista mitkä pahentaa alakuloa entisestään.
Pitää huomenna yrittää vekkuloida ja viedä xanor depotin resepti lähimpänä olevaan mielenterveystoimistoon ja toisen rauhottavan reseptin toiseen miekkariin. Saa nähdä meneekö tuo toinen rauhottava läpi. Toivon niin että menisi. Aika lääkärille on vasta 28.päivä, miten mä sinne asti selviän? No, syömällä xanoria enemmän kuin lääkäri on määrännyt, ellen sitä toista lääkettä saa. Haluaisin vaan niin jotain nopeammin vaikuttavaa rauhottavaa tuon xanor depotin rinnalle, siis sillain että saisin syödä sitä ihan vapaasti eikä pitäis myhäillä ja kyhäillä että mitenhän tuon toisen rauhottavan reseptin sais uusittua. Xanor depot pitää yleisen ahistuksen poissa mutta tuntuu siltä että tarvitsen jotain lisää vaikeita tilanteita varten.
Sain mummulta hulahula-vanteen, ja oon sitä nyt koittanut pyöritellä. En minä vielä täysin sitä tekniikkaa osaa, mutta kyllä se vähäinen räpellyskin tehoaa lihaskivuista päätellen.
Enää 3 kiloa joulutavoitteeseen. Aikaa 2,5 viikkoa. Minä pystyn siihen.
Aamupaino oli tänään 56, mistä oon eritttttäin iloinen. Tai olisin, jos tämä hemmetin alakulo ei pitäis musta kiinni.
Se tyttö, kenestä olen aiemmin hieman puhunut, uutena ihastuksenani, alkoikin yhtäkkiä seurustella pojan kanssa. Koin pienen sydänsäryn, mutta kaikki on ihan hyvin. En ehkä sitä tyttöä saa, mutta kyllä minäkin uuden kullan vielä joskus löydän. Mutta se on yksi niistä asioista mitkä pahentaa alakuloa entisestään.
Pitää huomenna yrittää vekkuloida ja viedä xanor depotin resepti lähimpänä olevaan mielenterveystoimistoon ja toisen rauhottavan reseptin toiseen miekkariin. Saa nähdä meneekö tuo toinen rauhottava läpi. Toivon niin että menisi. Aika lääkärille on vasta 28.päivä, miten mä sinne asti selviän? No, syömällä xanoria enemmän kuin lääkäri on määrännyt, ellen sitä toista lääkettä saa. Haluaisin vaan niin jotain nopeammin vaikuttavaa rauhottavaa tuon xanor depotin rinnalle, siis sillain että saisin syödä sitä ihan vapaasti eikä pitäis myhäillä ja kyhäillä että mitenhän tuon toisen rauhottavan reseptin sais uusittua. Xanor depot pitää yleisen ahistuksen poissa mutta tuntuu siltä että tarvitsen jotain lisää vaikeita tilanteita varten.
Sain mummulta hulahula-vanteen, ja oon sitä nyt koittanut pyöritellä. En minä vielä täysin sitä tekniikkaa osaa, mutta kyllä se vähäinen räpellyskin tehoaa lihaskivuista päätellen.
Enää 3 kiloa joulutavoitteeseen. Aikaa 2,5 viikkoa. Minä pystyn siihen.
perjantai 3. joulukuuta 2010
plötsss
Kertoa voin tästä päivästä sen verran, että aamupaino oli niinkin alhainen kuin 56,9. Eli jes, 57:n alle mentiin! Saatan kyllä lihota vähän kun huomenna on syömispäivä ja tulee tilapäistä massaa ja se painaa. Tooosin ei mulla tullut mitään sellaista viimeksikään.
Ja koska huomenna on syömispäivä, niin ostin itselleni perunalaatikkoa ja nakkeja. Ja ruisleipää. Ja kurkkua. Ja kana sandwichin. En minä kaikkea meinaa syödä, tai voin syödä silleen jokaista vähäsen. Katsoo nyt.
Hammaslääkärikäynti meni hyvin, lekuri oli leppoisa ja mukava. Ku makasin siinä silmät kiinni samalla ku ne hoitajan kanssa räpelsi mun suuta, niin se lekuri kysy välillä että ollaanko sitä vielä elossa. Etuhampaat on nyt paljon paremmat, kehtaan puhua ja hymyillä. Ja nyt kun on hyvä suu, niin kehtaan mennä ottamaan sen huulikorun tampereella. Ja kulmakorun. Ja jos onnistun ja laihdutan jouluun mennessä itseni 53 kiloiseksi niin minähän oon sitten melkeen kuin täydellinen. Toki noissa hampaissa vielä riittää operointia mutta tärkeimmät on korjattu.
Ja tuon reissun jälkeen käytiin mummun kanssa ostamassa mulle pokkarikamera, kiva, pieni, pankkikortin kokoinen sony. Mahtava kaveri tolle järkkärilleni. En lähde enää mihinkään ilman kameraa taskussa.
En sen syvemmin jaksa nyt kirjoittaa, kattoo sitten huomenaamulla kun heräilen kukonlaulun aikaan.
Ja koska huomenna on syömispäivä, niin ostin itselleni perunalaatikkoa ja nakkeja. Ja ruisleipää. Ja kurkkua. Ja kana sandwichin. En minä kaikkea meinaa syödä, tai voin syödä silleen jokaista vähäsen. Katsoo nyt.
Hammaslääkärikäynti meni hyvin, lekuri oli leppoisa ja mukava. Ku makasin siinä silmät kiinni samalla ku ne hoitajan kanssa räpelsi mun suuta, niin se lekuri kysy välillä että ollaanko sitä vielä elossa. Etuhampaat on nyt paljon paremmat, kehtaan puhua ja hymyillä. Ja nyt kun on hyvä suu, niin kehtaan mennä ottamaan sen huulikorun tampereella. Ja kulmakorun. Ja jos onnistun ja laihdutan jouluun mennessä itseni 53 kiloiseksi niin minähän oon sitten melkeen kuin täydellinen. Toki noissa hampaissa vielä riittää operointia mutta tärkeimmät on korjattu.
Ja tuon reissun jälkeen käytiin mummun kanssa ostamassa mulle pokkarikamera, kiva, pieni, pankkikortin kokoinen sony. Mahtava kaveri tolle järkkärilleni. En lähde enää mihinkään ilman kameraa taskussa.
En sen syvemmin jaksa nyt kirjoittaa, kattoo sitten huomenaamulla kun heräilen kukonlaulun aikaan.
älä äiti itke
Anteeksi, että käytin huomaamattani liikaa rahaa.
Anteeksi, että käytin huomaten myös liikaa rahaa, kun ostin satasen kameran.
Anteeksi, etten osaa ajatella raha-asioita järkevästi, enkä tiedä mistä repiä rahat vuokraan, hammaslääkärilaskuun ja tampereen reissuun.
Anteeksi, että olen tällainen ajattelematon hulttio.
Anteeksi, jos pilasin päiväsi. Pilasit sinäkin minun, sillä että itse suututin sinut.
Anteeksi, etten osaa olla sellainen tytär kun haluaisit.
Anteeksi, että yritän iloisena kertoa päiväni tapahtumista vaikka sinä olet vakavana ja huolissasi sadoista asioista yhtä aikaa.
Anteeksi etten edes tiedä miten kertoa tosta kameran ostamisesta, kun tiedän että vedät raivarit siitä.
Anteeksi äiti.
Anteeksi, että käytin huomaten myös liikaa rahaa, kun ostin satasen kameran.
Anteeksi, etten osaa ajatella raha-asioita järkevästi, enkä tiedä mistä repiä rahat vuokraan, hammaslääkärilaskuun ja tampereen reissuun.
Anteeksi, että olen tällainen ajattelematon hulttio.
Anteeksi, jos pilasin päiväsi. Pilasit sinäkin minun, sillä että itse suututin sinut.
Anteeksi, etten osaa olla sellainen tytär kun haluaisit.
Anteeksi, että yritän iloisena kertoa päiväni tapahtumista vaikka sinä olet vakavana ja huolissasi sadoista asioista yhtä aikaa.
Anteeksi etten edes tiedä miten kertoa tosta kameran ostamisesta, kun tiedän että vedät raivarit siitä.
Anteeksi äiti.
torstai 2. joulukuuta 2010
Näen peilistä jo muutoksia. Jenkkikset on pienentyneet. Aamupaino tänään oli 57,1. Eli vielä vähän yli 4 kiloa pitäis pudottaa jouluun mennessä.
Oon edelleen 2468:lla, mutta oon onnistunut sekoittamaan päivät. En pidä noita muita päiviä niin tärkeinä kuin tuota 800:n päivää, ja koitan sen pitää aina neljän päivän välein. Muuten kalorit saa pysyä alle neljänsadan. Paitsi että tuona 800:n jälkeisenä päivänä yritän pitää kalorit kahdessasadassa. Eilen en onnistunut, kun vedin hernaria naamaan ja vasta sen jälkeen tajusin kattoa kalorit. Neljäänsataanhan sitä mentiin. Mutta ei se mitään, tänään on sitten se 200:n päivä. Ja huomenna koitan pitää neljässäsadassa. Läpätiläpätilää, plää.
En ollut koko viikkoon koulussa. En vain jaksanut, en pystynyt. Mutta ei se mitään, ens tiistaina jaksan taas. Tässä on monta päivää vielä aikaa levätä.
Huomenna on viimeinkin se perjantai, jota oon odottanut kauan. Saan mummulta hulahula-vanteen ja sitten on se hammaslääkäri, joka alkaa nyt jo vähän kauhistuttaa. Haluan jutella sen hammaslääkärin kanssa kunnolla ennen kuin se edes kurkkaa suuhuni. Tee niin monta hammasta kuin kerkeät, ja puudutathan kunnolla, pelkään kamalasti, tee mahdollisimman valkoiset hampaat, sellaiset millä kehtaan hymyillä suu auki.
Mieliala on ollut aika alhaalla viimeiset päivät. En ihan tiedä syytä. Paino putoaa, pääsen leikkimään hula-vanteella, hampaat saan kuntoon, musta on tulossa kauniimpi, Miksi musta sitten tuntuu tältä? Toivottomalta, alakuloiselta, plääh. Ehkä kodin siivous ja jouluvalojen laittaminen piristää, edes hieman.
Jos selviän siitä hammaslääkäristä ilman kyyneliä, niin palkitsen itseni kyllä jollain. Riippuu vähän siitä että miten se laskuttaa. Jos saisin sen laskulle, niin voisin käydä käteisrahoillani ostamassa pokkarikameran, joka olis erittäin kiva kaveri järkkärin vierelle. Järkkäriä kun ei jaksa roudata joka paikkaan.
Oon edelleen 2468:lla, mutta oon onnistunut sekoittamaan päivät. En pidä noita muita päiviä niin tärkeinä kuin tuota 800:n päivää, ja koitan sen pitää aina neljän päivän välein. Muuten kalorit saa pysyä alle neljänsadan. Paitsi että tuona 800:n jälkeisenä päivänä yritän pitää kalorit kahdessasadassa. Eilen en onnistunut, kun vedin hernaria naamaan ja vasta sen jälkeen tajusin kattoa kalorit. Neljäänsataanhan sitä mentiin. Mutta ei se mitään, tänään on sitten se 200:n päivä. Ja huomenna koitan pitää neljässäsadassa. Läpätiläpätilää, plää.
En ollut koko viikkoon koulussa. En vain jaksanut, en pystynyt. Mutta ei se mitään, ens tiistaina jaksan taas. Tässä on monta päivää vielä aikaa levätä.
Huomenna on viimeinkin se perjantai, jota oon odottanut kauan. Saan mummulta hulahula-vanteen ja sitten on se hammaslääkäri, joka alkaa nyt jo vähän kauhistuttaa. Haluan jutella sen hammaslääkärin kanssa kunnolla ennen kuin se edes kurkkaa suuhuni. Tee niin monta hammasta kuin kerkeät, ja puudutathan kunnolla, pelkään kamalasti, tee mahdollisimman valkoiset hampaat, sellaiset millä kehtaan hymyillä suu auki.
Mieliala on ollut aika alhaalla viimeiset päivät. En ihan tiedä syytä. Paino putoaa, pääsen leikkimään hula-vanteella, hampaat saan kuntoon, musta on tulossa kauniimpi, Miksi musta sitten tuntuu tältä? Toivottomalta, alakuloiselta, plääh. Ehkä kodin siivous ja jouluvalojen laittaminen piristää, edes hieman.
Jos selviän siitä hammaslääkäristä ilman kyyneliä, niin palkitsen itseni kyllä jollain. Riippuu vähän siitä että miten se laskuttaa. Jos saisin sen laskulle, niin voisin käydä käteisrahoillani ostamassa pokkarikameran, joka olis erittäin kiva kaveri järkkärin vierelle. Järkkäriä kun ei jaksa roudata joka paikkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)