Näen peilistä jo muutoksia. Jenkkikset on pienentyneet. Aamupaino tänään oli 57,1. Eli vielä vähän yli 4 kiloa pitäis pudottaa jouluun mennessä.
Oon edelleen 2468:lla, mutta oon onnistunut sekoittamaan päivät. En pidä noita muita päiviä niin tärkeinä kuin tuota 800:n päivää, ja koitan sen pitää aina neljän päivän välein. Muuten kalorit saa pysyä alle neljänsadan. Paitsi että tuona 800:n jälkeisenä päivänä yritän pitää kalorit kahdessasadassa. Eilen en onnistunut, kun vedin hernaria naamaan ja vasta sen jälkeen tajusin kattoa kalorit. Neljäänsataanhan sitä mentiin. Mutta ei se mitään, tänään on sitten se 200:n päivä. Ja huomenna koitan pitää neljässäsadassa. Läpätiläpätilää, plää.
En ollut koko viikkoon koulussa. En vain jaksanut, en pystynyt. Mutta ei se mitään, ens tiistaina jaksan taas. Tässä on monta päivää vielä aikaa levätä.
Huomenna on viimeinkin se perjantai, jota oon odottanut kauan. Saan mummulta hulahula-vanteen ja sitten on se hammaslääkäri, joka alkaa nyt jo vähän kauhistuttaa. Haluan jutella sen hammaslääkärin kanssa kunnolla ennen kuin se edes kurkkaa suuhuni. Tee niin monta hammasta kuin kerkeät, ja puudutathan kunnolla, pelkään kamalasti, tee mahdollisimman valkoiset hampaat, sellaiset millä kehtaan hymyillä suu auki.
Mieliala on ollut aika alhaalla viimeiset päivät. En ihan tiedä syytä. Paino putoaa, pääsen leikkimään hula-vanteella, hampaat saan kuntoon, musta on tulossa kauniimpi, Miksi musta sitten tuntuu tältä? Toivottomalta, alakuloiselta, plääh. Ehkä kodin siivous ja jouluvalojen laittaminen piristää, edes hieman.
Jos selviän siitä hammaslääkäristä ilman kyyneliä, niin palkitsen itseni kyllä jollain. Riippuu vähän siitä että miten se laskuttaa. Jos saisin sen laskulle, niin voisin käydä käteisrahoillani ostamassa pokkarikameran, joka olis erittäin kiva kaveri järkkärin vierelle. Järkkäriä kun ei jaksa roudata joka paikkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti