keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Uhhh, tuntuu että on ihan ähkynä vaikkei oikeastaan ole edes syönyt paljon. Oon syönyt sillein sopivasti. Huomenna ajattelin kuitenkin pitää pienen paastopäivän taas ennen kuin menen perjantaina äidin ja sen miehen luokse yhdeksi yöksi. Ja jälleen kerran mua pelottaa että miten siellä tulee syötyä, mutta eihän nyt yhdessä yössä kaikki voi mennä mönkään, eihän?

Paino ei vain tipu, mutta ehkä siihen on nyt syynä tuo herkutteluviikonloppu. Ei tuo paino ainakaan kovin paljoa noussut, mikä on tietenkin hyvä. Sorruin tosiaan käymään vaa'alla jo tänään, vaikka meinasin käydä vasta huomenna. Oon vain todella kärsimätön! Haluaisin nähdä enemmän tuloksia. Mutta jos haluan enemmän tuloksia, niin kai mun täytyy sitten myös tehdä enemmän töitä. Minkäs teet.

Koska viime viikonloppu meni vähäkalorisuuden ja rauhallisuuden osalta mönkään, aion viettää rauhallisen ja vähäkalorisen viikonlopun nyt tällä viikolla. Lenkkeilen, siivoilen, syön vähän ja nukun paljon. Kuulostaa hyvältä. Perjantaina lähden naapurikuntaan äiteen luokse jo päivällä ja kotiudun sieltä lauantaina johonkin aikaan, toivottavasti joskus keskipäivällä ettei siellä kulu koko päivää. Sitten käyn äidin kanssa autolla ruokakaupassa ostamassa koko viikoksi vain kevyttä ruokaa, niin ettei lähikaupasta tarvi viikolla hakea kuin limsaa ja tupakkaa. Sekin kuulostaa hyvältä.

Perjantaina on taas hammaslääkärikin, jota en ihme kyllä pelkää ollenkaan. Olen nyt pari kertaa käynyt tuolla naapurikunnassa, missä äiti asuu, yhdellä mukavalla hammaslääkärillä eikä sen luokse meneminen pelota lainkaan. Muualle en suostu enää menemään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti