maanantai 31. tammikuuta 2011

Enpä ole juuri saanut nukutuksi. Mutta toisin kuin muulloin, viime yönä se ei juuri ahdistanut. Pyörittyäni monta tuntia hain joskus kolmen aikoihin makkariin koneen ja datailin hetken, sitten jatkoin pyörimistä ja uni tuli viimein joskus puoli viiden aikoihin. Silloin ainakin katsoin kelloa viimeisen kerran. Siitä sitten jatkoin kevyttä torkkumista heräillen puolen tunnin välein johonkin kahteentoista asti. Nousin ylös, puin, poltin ikkunasta, join kokista, pesin kasvot, meikkasin. Mun elämä on välillä niin jännittävää.

Huomenna loppuu sairasloma ja pitäisi mennä kouluun. Toisaalta haluan, toisaalta en. Turvallisinta olis mennä kouluun vasta sitten kun saa rauhottavia, eli viikon päästä, mutta toisaalta ahdistaa ajatus siitä että jää kotiin kökkimään vielä viikoksi. Mutta kai se menis ihan kuin tähänkin asti. Olis tietenkin upeaa jos pystyis menemään kouluun jo huomenna, loistais ja kaikki olis hyvin, mutta turhaa kai sitä itseään rasittaa jos tuntuu siltä ettei pysty. Vaikka olis tietenkin hyvä jos pystyis ylittämään itsensä ja sen vitun kynnyksen.

Paino vaihtelee, pitää nyt taas keskittyä kunnolla laihduttamiseen ja syömisiinsä ettei tää karkaa ihan käsistä. Ällötän itseäni, vieläkin, varsinkin kun paino nyt jäi junnaamaan vaan tähän 53:n paikkeille. Jos mulla olis 10 senttiä tai edes 5 senttiä enemmän pituutta niin tää vois olla passeli, mutta ei, sitä on lyhyt ku veneen tappi niin minkäs teet. Minä tyhmä tein eilen vielä lättyjäkin. Pitää tänään heittää loput roskiin ettei tuu houkutusta lämmittää. Onneksi eiliset ja lämmitetyt letut ei ees maistu kovin hyviltä. Kasvissosekeitolla ja ruisleivällä siis mennään.

2 kommenttia:

  1. Voimia sinulle <3 Minuakin ahdistaa kouluun meno aina aivan hirveästi, mutta sitten kun sinne pääsee ja näkee tuttuja naamoja ja pääsee juomaan muutaman kupin teetä niin voi vain todeta, että hyvä kun menin. Älä ota liikaa stressiä laihduttamisesta, välillä pitääkin antaa painon vakiintua että voi taas ottaa rutistuksen alaspäin C:

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Ja joo koitan nyt olla stressaamatta tota laihduttamista, sairastellessa ruoka ei meinannut maistua millään ja nyt ku maistuu niin siitä nauttii melkein liikaakin :D Kuhan kesään mennessä ois bikinikunnossa niin se riittää. Oon kuitenkin aika tyytyväinen jo nyt, tai se tyytyväisyys nyt vähän vaihtelee päivästä riippuen, joskus vaan ällöttää :D

    VastaaPoista