Noh, itketti tänäänkin. Vieläpä koulussa. Ensin tuli pienet itkut kun sairaanhoitaja soitti ja pauhasi mulle siitä että oon syönyt ketipinoria liikaa (ja siitä pauhaaminen oli täysin tarpeetonta koska MINÄ ITSE halusin vaihtaa sen lääkkeen toiseen just sen takia!) No, kyllähän lekuri mulle oli kuitenkin toisen reseptin kirjoittanut, Imovaneen. Imovanea kokeilin joskus pari vuotta sitten ja se ei toiminut. Oon sen sata kertaa niille sanonut että Imovane ei toimi ja silti ne lätkäsee mulle sen. Siinä sitten koulussa olin aika vaisuna kun yritin keksiä jotain ratkaisua. En keksinyt, enkä tiedä mitä olisin tehnyt ellei mun lähtiessä meidän luokan ohjaaja olis huomannut mun olevan aika huonossa jamassa. Itkuisena ja vaisuna. Se vei mut sitten tyhjään luokkaan juttelemaan, kerroin sille asiani. Se kävi hakemassa topakan terveydenhoitajan sinne myös, kerrottiin sillekin koko ongelma. Unilääkkeet loppu, uusi unilääke ei auta, miten sais lääkärin kiinni että sais jotain toista lääkettä. Noh, tämä topakka terveydenhoitaja sitten nappasi puhelimen ja soitteli sinne tänne ja tuonne tänne ja pari kertaa samaan numeroonkin, mutta mistään ei osattu auttaa, ja lähes joka numerossa kaikki ihmiset olivat vaan uskomattoman töykeitä ja kädettömiä. "Ei tää asia meille kuulu koska sillä on se lääkäri aika 28.päivä ja pohjoisessa mielenterveystoimistossa" vittu sillon ku tilanne on akuutti nii ei odotella viikko tolokulla paskoilla lääkkeillä ja itsetuhon partaalla. Lopulta lähdettiin sen meidän ohjaajan kanssa mielenterveystoimiston päivystykseen, mistä meille tarjottiin vaan eioota koska kello oli jo niin paljon.
Nämä asiat kuitenkin selviää huomenna. Se topakka terveydenhoitaja jätti mun omalääkärin vastaajaan äkäisen viestin, joten luulen että asiat alkaa sitä kautta sujumaan. Pitää vaan muistaa olla puhelimen äärellä. Että siinä tämän päivän sepustus, lisätkää mielessänne vielä tuhat kyyneltä ja monta itkukohtausta sekaan.
Mutta voi luojan kiitos se ohjaaja tajusi mun tilanteen ja ne alkoi auttaa mua. Yksin en olisi pystynyt tuollaisia taikatemppuja tekemään. Nyt oon ihan umpipoikkipuhkiväsy, joten pitää vaan toivoa että uni tulee ens yönä edes jossain kohtaa. Yritän olla stressaamatta sitä. Oon iloinen että tuolla koulussa ne todella AUTTAA eikä jätä ketään oman onnensa nojaan. Ja niin, käyn siis luovia, ellen ole siitä jo muistanut kirjoittaa. Valmentavalla/kuntouttavalla linjalla olen tämän vuoden.
Paino oli laskenut takaisin 55,4:ään, jännityksellä odotan mitä se huomenna näyttää. Mitään en ole syönyt enkä syö, juon vaan hunger controlin. Mutta huomenna syön ainakin suklaamuffinsin ja lasagnea. Mm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti