How the story begins...

Tärkeimmät alustavat tiedot lukeekin jo tuossa sivussa. Ehkä silti voisi kertoa hieman enemmän?

Eniten elämääni on teini-iästä lähtien vaikuttanut ja vaivannut masennus. Olin jatkuvasti väsynyt, uupunut ja alakuloinen, ja aluksi ajattelin sen johtuvan vain vitamiinien puutteista tai muusta vastaavasta, joten aloin syödä vitamiinipillereitä. Eivät tehonneet. Olin 16, kun tein ensimmäistä kertaa netissä masennustestin, jonka perusteella olin masentunut. Muutettuani 17-vuotiaana omilleni, kävin lääkärissä unettomuuden takia kun en keksinyt muutakaan keinoa hakea apua. Lääkäri teetti mulla samalla myös masennustestin ja teki sitten lähetteen mielenterveystoimistoon, johon sitten meninkin paras ystävä (silloinen kämppikseni) tukenani. Mtt:ssä tehtiin uusi testi, ja parin käynnin jälkeen sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen. Aloin kokeilla monia eri lääkkeitä ja käydä keskustelukäynneillä, mielialassa tuli ylämäkiä ja alamäkiä. Välillä olin niin pohjalla että täytettyäni 18 aloin vedellä päiväkännejä ja heitellä tavaroita seinään samalla kun kämppis oli koulussa. Aloin myös viillellä itseäni. Lopulta kämppiksen kanssa päätettiin että mun on parasta muuttaa takaisin äitini luokse, mutta muutettuani sinne takaisin, toiselle paikkakunnalle, masennuksen hoito jäi jotenkin kesken. Äiti kai kuvitteli mun jo parantuneen, niin kai kaikki muutkin, vaikkei se niin helposti käykään. Mulla vain oli jatkuvasti kuori päällä, esitin voivani hyvin, vaikka tunsin masennuksen, ahdistuksen ja kaikkien pahojen olotilojen kourat itsessäni kiinni, enkä osannut päästä irti.

Lopulta muutin taas omilleni takaisin samalle paikkakunnalle missä olin kämppikseni kanssa asunut, mutta kesti melkein vuosi ennen kuin hain uudelleen apua mtt:sta. Lääkitys aloitettiin uudelleen, tällä kerralla Miaxan, joka on mulla käytössä vieläkin ja toimii. Tunnen kyllä edelleen olevani alakuloinen ja masentunut ja plaaplaa, mutta ilman tuota lääkettä se paha olo on jotain sietämätöntä. Masennuksen seurana mulla on ollut jatkuvasti myös sosiaalisten tilanteiden pelko, ja siitä ja ahdistuksesta sitten "kehittyi" myös paniikkihäiriö. Aloin siis saada paniikkikohtauksia pari vuotta sitten. Nyt on lääkitys siihenkin, vaikka tuntuu ettei annostus ole tarpeeksi korkea. Se pitää yleisen ahdistuksen pois mutta oon edelleen saanut paniikkikohtauksia. Tästä pitäisi puhua lääkärille, tiedän, mutta omalääkärini on vaan hirveän tiukka bentsojen suhteen eikä mielellään ala niiden annostuksia nostella.

Käyn tällä hetkellä koulua, ammattiopistoa, mutta sellaisessa erityisryhmässä missä otetaan huomioon jokaisen oppilaan vaikeudet ja keskitytään jaksamiseen ja muuhun. Tällä hetkellä tuo ryhmä on mulle ainut vaihtoehto, se on kuntoutusta, en pystyisi mitenkään käymään normaalia koulua. Voimat ei yksinkertaisesti riitä. Yrittänyt olen, monta kertaa, mutta kaikki koulut ovat jääneet kesken juurikin mun uupumisen ja uupumisen aiheuttaman masennuksen pahenemisen takia. Oon ollut myös välillä pitkiä aikoja sairaslomalla.

Entä syy tähän masennukseen? En tiedä. Kilpirauhanenkin on testattu moneen kertaan, sen vajaatoiminnastakaan ei ole kyse. Tämä masennus vain on. Se vain on.

Entä miksi alan kirjoittaa tätä blogia? Jakaakseni tarinani. Moni suomalainen sairastaa masennusta, se on kuin kansantauti. Minä haluan kirjoittaa oman tarinani.