Ei, musta ei tule yhtä kaunista kuin siitä tytöstä ketä joskus rakastin. Musta tulee kauniimpi. Tällä hetkellä oon kuin ruma ankanpoikanen, mutta odottakaapa vain kun pääsen täyteen loistooni. Arvet jää ihoon, mutta ei se mitään, siinäpähän ovat, muistuttamassa menneestä, siitä miten pohjalla joskus on oltu ja kuinka siitä on ylös päästy. Ja kyllä ne arvet ajan kanssa haalistuu. En ehkä vielä ensi kesänä pääse bikinit päällä rannalle tai edes käyttämään shortseja, mutta ei se mitään. Joskus kuitenkin.

Toinen parhaista ystävistäni synnytti keväällä, ja on palautunut siitä lähes täydellisesti. Ehkä minäkin palaudun tästä läskitilastani, ehkä minunkin arvet haalenee.

Yritän pysyä tuossa 2468:ssa, ja on se tähän asti mennyt hyvin, vaikka aamupaino onkin hypännyt 57,3:sta 57,8:aan. Kyllä se siitä laskee. Eilen oli 200:n kalorin päivä, ja söin 100 kaloria. Tänään on 400:n päivä, ja aion ne kalorit hankkia vain nestemäisillä jutskilla. Kalorit jää varmaan siihen 300:ntienoille.

Pitäis hakea loppuviikoksi sairaslomaa. Haenkin, huomenna. En uskalla soittaa ajanvaraukseen puhelinkammoni takia, joten menen sinne paikan päälle kyselemään että miten olisi mahdollista päästä lääkärille tai sairaanhoitajalle. Tarvitsen tätä lomaa, vaikka tunnenkin olevani säälittävän laiska. Olinhan melkein koko viime viikonkin pois. Mutta tuntuu ettei polla kestä. En vaan tiedä mitä selitän äidilleni, sille mun koulunkäynti on tärkeämpää kuin mun pään hyvinvointi. En viitsi valehdellakaan, mutta toisaalta en halua kertoakaan, koska ei äiti osaa suhtautua siihen oikealla tavalla.

Äitini mielestä oon jo terve. Terve, koska mulla on koulupaikka, ihana oma koti ja asiat järjestyksessä. Silläkö masennus paranee? Okei, voisin olla vielä masentuneempi jos mulla ei näitä pieniä onnistumisia olisi. Mutta äiti ei vain ymmärrä.

äh

Äitirakas kävi. Anto mulle 50 e lääkkeisiin ja elämiseen, ja minä lakkasin sen kynnet ja värjäsin ja nypin sen kulmakarvat. Oli kiva viettää monta tuntia vaan istuen ja jutellen.

Tämän päivän painoa en tiedä, enkä halua tietää, vaaka meinas käydä niin korkealta että hyppäsin vaan pois sen päältä ja käyn vasta huomenaamulla vaa'alla, tän 200:n kalorin päivän jälkeen.

Mietin myös kovasti että mennäkkö kouluun vai eikö mennä. Toisaalta olis hyvä mennä, näkis kavereita ja olis jotain tekemistä, mutta toisaalta taas... jaksanko mä? En tiedä jaksanko. Mulla olis kolmen päivän koulutuskokeilu audiovisuaalisen viestinnän puolella, se ainakin jäis välin jos hakisin seuraavan viikon sairaslomaa. Se ei haittais, mutta äh. Ehkä mä ainakin huomisen jaksan, kun on vaan 5 tuntia. En minä tiedä.

Äiti tulee huomenna käymään. Onpahan syy herätä huomennakin.

Toivottavasti tosiaan pääsen tuohon joulutavoitteeseni ja kaikki sujuu muutenkin hyvin tässä lähitulevaisuudessa. En malta odottaa sitä että saan hampaat kuntoon. Ja joulun jälkeen menen Tampereelle parhaan ystäväni luo, ja käydää ottamassa mulle kulmakoru takaisin (taitaa olla neljäs jo?), ja lisäksi vielä huulikoru, jota oon himoinnut kauan mutta en ole kehdannut ottaa rumien hampaideni takia. Mutta jos hampaat on kunnossa niin voin ottaa ja otan. Ne maksais yhteensä 80 e, samalla hinnalla saisin myös haaveilemani tatuoinnin, mutta se saa odottaa. Haluan ottaa sen vasta sitten kun mulla on vartalo, johon olen tyytyväinen.

Eilen kyllä kun mummun kanssa käytiin punaisen ristin kirpparilla, niin löysin täydellisen paidan itselleni ihan vahingossa. Maksoi 3 e, h&m:n joku äitiyspaita, se istui mun päälle täydellisesti. Tunsin itseni kauniiksi se päälläni kun sovittelin sitä kotona. Se hoikistaa mukavasti, ja näkyy mulla ehdottomasti päällä Tampereen yöelämässä reilun kuukauden päästä. Se on sen oloinen että se istuu mukavasti vielä sittenkin kun tai jos olen saanut laihdutettua kilot lähelle viittäkymmentä sinne mennessä.

Seuraavan kuukauden aikana aion herkutella vain synttäreinä ja jouluna. Muut päivät koitan pysyä dieetissä. Uskon että se käy ihan helposti. Huomenna alkaa taas uusi kierros alkaen 200:n kalorin päivästä. Tänään kalorit kipusi lähelle seitsemääsataa, jäin reippaan satasen päähän siitä mitä olisi saanut/pitänyt syödä, mutta tuskin sillä on kamalasti väliä.

Vielä kun jaksaisi liikkua. 

sleepless in seattle

Oon ottanut tavakseni kirjoitella iloisten asioiden vihkooni illalla unta odotellessa asiota, joita on tapahtunut ja miltä ne on tuntunut. Niin kirjoitin eilenkin, en tosin mitään merkittävää. Eilen piti taas nostaa omatoimisesti Ketipinorin annostusta, kun unta ei 2 tunnin kuluessa kuulunut. Pitää toivoa että löydän vielä yhden pillerin jostain niin ne riittää seuraaviksi kahdeksi yöksi. Sitten saan taas uuden satsin kyseistä lääkettä. Lääkettä, jota vihaan, mutta jota ilman en pärjää. Jos ne nyt on ees uusineet sen kun siinä lukee että 1 per ilta ja ne ajattelee että mulla pitäis olla sitä lääkettä vielä sen perusteella vaikka todellisuudessa joudun syömään niitä ihan hulluna eikä niitä ole. Toivottavasti se on mennyt läpi ja voin hakea sen matkalla kouluun, koulu kun alkaa vasta ysiltä. Esitin sellaisen toiveen kun jätin sen uusittavaksi. Normaalisti sen voi hakea seuraavana arkipäivänä vasta kahden jälkeen. Ja jos se ei ole maanantaina aamulla valmiina niin joudun iltapäivällä sitten menemään eestaas. Yh.

Mutta oli muuten ihana kuulla ensimmäistä kertaa että "ootko sää laihtunu?" muualta kuin äiteen suusta. Eilen kysyi mummu. Ilmeisesti mun laihtuminen sit näkyy jossain. Vaikka on tässä vielä paljon pudotettavaa.

Tänään aamupaino oli 57,3. Mukavasti laskee. Enää 4,7 kiloa että oon joulutavoitteessani. Jos nyt oikein laskin.

fat pig

En ole mitenkään jaksanut liikkua tänään, vaikka olisi pitänyt. Enkä jaksa myöskään räpeltää lihaskuntoa. Ei aina voi vaan jaksaa. Ja tänään minä en jaksa. En jaksanut eilenkään. Huomenna jaksan.

Tänään oli tosiaan 600:n kalorin päivä, ja kalorit tuli hyvin täyteen mummun tuomien tuliaisten ansiosta. Sain siis pienen rasiallisen itsetehtyjä pipareita ja pari torttua. Söin toisen tortuista ja 3 piparia. Toisen tortun syön huomenna, mutta pipareista pitää koittaa pitää näpit irti. Lasagne odottaa pakastimessa huomista 800:n kalorin päivää. Herkkujen lisäksi mummu toi myös valokuvapaperille tulostetun kuvan musta ja puolipikkusiskostani ja itsekudotut villaskat. Lämmittävät varpaitani parhaillaan.

On vähän alakuloinen olo, jälleen. Ootan vaan että pääsee nukkumaan ja huomenna voi sitten puuhailla pirteänä kaikenlaista. Eli siivota kunnolla, ja... Hmm. Olla vain. Datailla. Juoda liikaa kahvia ja liikaa kokista. Nauttia. Jostain.

Oon syönyt rauhottavia enemmän kuin saisin. Ja väärin. Kunpa nyt vaan saisin ajan sille lääkärille että voisin selittää että nykyinen määrä ei vaan riitä. Riitti aluksi, ei enää. Ei tietenkään riitä kun tole kasvaa. Ja jännityksellä odotan sitä kun pitää xanorista alkaa vierottautua irti, tai jos sen vaihtais diapamiin... Huoh. Onneksi kuitenkin on tuo xanor depot, ilman sitä en pystyisi käymään koulussa niitäkään vähiä päiviä mitä siellä olen. Mutta ens viikolla oon koko viikon, ihan varmasti! Uhkaan aina näin, mutta en sitten ole kuitenkaan. Mutta nyt olen, menee päivät nopeampaa ja pääsen perjantaina viimein sinne hammaslääkärille.

Nyt salkkareiden pariin ja lisää teetä.

No mutta mitäs kummaa. Aamulla vaaka näytti 57,5, mutta suhtaudun tuohon lukuun hieman varauksella, vaaka nimittäin ensin heilahteli 58:n puolella.

Mummu kävi. Tai siis käytti mua kaupoissa ja sitten juotiin mun luona kahvit. Saatiin mun SodaStreamiin uusi kaasupullo, kaks pulloa uutetta ja lisäksi vielä lisäpulloja muutama. Koitettiin etsiä myös hulahula-vannetta joka paikasta, mutta ei löytynyt. Mummu lupasi kattoa mökiltä varastosta että olisiko siellä. Se nimittäin olis täydellinen vatsan ja lantion alueen treenaukseen!

Lisäksi tuli ostatettua puhdistusaineita ja luutuja. Kaikkea sellaista tärkeää mitä tarvitsin. Äitikin siirsi tililleni 10 e, että saan viikonlopun tupakat. Ja limsoista ei tarvitse huolehtia.

Eli tänään on siis erittäin hyvä päivä, kuhan vaan jaksaisi viikata vaatteet pyykkitelineeltä kaappiin ja sellaista. Ja käydä hakemassa sitä tupsua.

Enää viikko hammaslääkäriin \o/

Ei tämän syvempiä asioita tällä kertaa. Sodastreamin kola maistuu oudolta, siihen kestää tottua.