Oon ottanut tavakseni kirjoitella iloisten asioiden vihkooni illalla unta odotellessa asiota, joita on tapahtunut ja miltä ne on tuntunut. Niin kirjoitin eilenkin, en tosin mitään merkittävää. Eilen piti taas nostaa omatoimisesti Ketipinorin annostusta, kun unta ei 2 tunnin kuluessa kuulunut. Pitää toivoa että löydän vielä yhden pillerin jostain niin ne riittää seuraaviksi kahdeksi yöksi. Sitten saan taas uuden satsin kyseistä lääkettä. Lääkettä, jota vihaan, mutta jota ilman en pärjää. Jos ne nyt on ees uusineet sen kun siinä lukee että 1 per ilta ja ne ajattelee että mulla pitäis olla sitä lääkettä vielä sen perusteella vaikka todellisuudessa joudun syömään niitä ihan hulluna eikä niitä ole. Toivottavasti se on mennyt läpi ja voin hakea sen matkalla kouluun, koulu kun alkaa vasta ysiltä. Esitin sellaisen toiveen kun jätin sen uusittavaksi. Normaalisti sen voi hakea seuraavana arkipäivänä vasta kahden jälkeen. Ja jos se ei ole maanantaina aamulla valmiina niin joudun iltapäivällä sitten menemään eestaas. Yh.
Mutta oli muuten ihana kuulla ensimmäistä kertaa että "ootko sää laihtunu?" muualta kuin äiteen suusta. Eilen kysyi mummu. Ilmeisesti mun laihtuminen sit näkyy jossain. Vaikka on tässä vielä paljon pudotettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti