Pitäisi peittää meikillä kalpeat kasvot, pipolla sotkuiset hiukset, ahmia muutama kaurakeksi ja lähteä neljäksi kaupunkiin. Tai vaikka jo kolmeksi, niin voin mennä istumaan ihan rauhassa kahvilaan lukemaan tiedelehteä ja syömään mozzarellapaninia. Kotona ei ole ruokaa, taaskaan. Toisaalta se on ihan hyvä.

Vointi alkaa hiljalleen palautua normaaliksi, vaikka väsymys painaa ja näin kirjaimellisesti tähtiä noustessani kylppärin lattialta istumasta. Päähän koski niin kovaa että oli pakko painaa äidille punaista luuria ja hipsiä alasti makkariin peiton alle vartiksi odottamaan olon paranemista. Hetken päästä äiti soitti uudelleen ja sanoi pelänneensä että pyörtyä kupsahtaisin. Viikonlopuksi menenkin äidin hoiviin, ei mun ole hyvä olla yksin täällä.

Kolme yötä koepalaan ja lailliseen lääkepöllyyn.