Asia, mistä en mielelläni puhu, on alkoholi. Mulla oli sen kanssa ongelma reilun vuoden, ellei kaksikin. Kalsarikännejä yksin monta kertaa viikossa, pahimmillaan niin että äiti asui saman katon alla ja aloin juoda päivällä hankkimiani juomia sen mentyä nukkumaan. Narahdinhan minä sille siitä monta kertaa, kun se löysi tyhjiä tölkkejä tai muuten vaan heräsi aamuyöllä ja tuli katsomaan mitä puuhaan. Myös mun mieliala oli jotenkin niin alhaalla, että oli viikkoja ettei äiti saanut muhun "kontaktia" vaikka asuttiin saman katon alla. En pitänyt mitään yhteyttä ystäviinikään. En puhunut äidille, en kenellekään, olin kuin tyhjäpäinen ameeba, ja silloin äiti meinasi monta kertaa passittaa mut psykiatriselle osastolle, koska ei tiennyt mitä muutakaan olisi mun kanssa voinut tehdä. Se soitti kyllä päivystykseen mun takia monta kertaa ja oli hyvin lähellä että se olis minut sinne vienyt. Melkein toivoin että se olisi vienyt. No, asiat parani kun muutin uudestaan asumaan yksin. Toki jatkoin alkoholin käyttöä samaan tahtiin, sain sen kierteen loppumaan vasta kun sain bentsoja rauhottamaan ahdistusta. Ahdistus oli syy siihen juomiseen. Lopetin juomisen loppukesästä, ja nyt olen sieltä asti pärjännyt niin etten ole juonut kuin n. kerran kuussa, silloin kun lähdetään kavereiden kanssa katsomaan kaupungin yöelämää. Tosin silloinkin juon aivan liian paljon.
En ole kirjoittanut tästä aiemmin, enkä ole puhunutkaan siitä kenellekään. Häpeän koko asiaa niin paljon. Alkoholi mut lihottikin, kesällä kaverin häissä otetuissa kuvissa näytän aivan kamalalta turvonneelta tynnyriltä. Nyt kun turvotus ja joitakin kiloja on häipynyt, näytän ainakin 10 kiloa hoikemmalta mitä niissä kuvissa.
Nyt olen alkanut saada elämääni järjestykseen. Käyn koulua, vaikka läsnäolomotivaatio onkin vähän mitä on, olen lopettanut juomisen, laihdutan, ja osaan hakea ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitsen. Ja mikä tärkeintä - olen rehellinen äidilleni. Aiemmin valehtelin siitä, tästä ja tuosta ja saatoin varastaa sen lompakosta rahaa että saisin ostettua alkoa. En enää ikinä aio palata siihen. En ole pyytänyt äidiltäni vielä anteeksi sitä miten olen sitä kohdellut, enkä oikein tiedä miten pyytäisin. Mutta tiedän, että nykyään se on musta ylpeä. Pääsin kouluun, lopetin juomisen ja muutenkin otan oman mielenterveyteni kuntouttamisen nyt ihan tosissaan. Ainut mistä se jäkättää on raha, mutta sekin on lähinnä sellaista mikä on vähän kuin vanhempien velvollisuus. Ja joissakin muissakin asioissa tarvitsen hieman persuksiin potkimista.
Mutta se siitä aiheesta. Aamupaino oli taas 100g vähemmän kuin eilen. Nykyinen paino on siis 58,3. Tänään aion pärjätä kahvilla, pepsi maxilla ja kahdella kevyellä activialla. Jospa noi activiat vähän auttais jumissa olemaa mahaa. Lisäksi sitten lihaskuntoa hieman ja jammailua. Aikalailla samanlaisella setillä aion vetää huomennakin, tiistaina taas annan itseni syödä 600:n kalorin edestä. Mutta vain sen edestä, tai korkeintaan 700:n, mutta ei yhtään yli!
Ja nyt kun mietin, niin vaikka mulla tulee välillä paniikkipäiviä ja ahdistuspäiviä ja muita, niin sentään mulla menee nyt paljon paremmin kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ehkä mun pitäis itsekin osata olla ylpeä itsestäni. Ei siitä, mitä olen ollut ja mitä olen tehnyt, vaan siitä mitä olen nyt.
Ai niin ja ps. Tällä viikolla lupaan ja vannon että olen joka päivä koulussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti