Paino oli järkyttävät 53,7. Melkosesti on tullut siis takapakkia, täytyy nyt tosissaan ottaa itseään niskasta kiinni että olisin edes joskus laiha minä.

Kotiutusssss

Pääsin tänään viimein kotiin. Eilen vedin jo pienet itkut sairaalassa koti-ikävän takia, ja nyt tekisi mieli vetää itkut yksinäisyyden takia. Otin jo unilääkkeet ettei tätä yksinäisyyttä ja ilta-ahdistusta tarvitse kauaa kestää.

Maanantaina otetaan maksasta koepala, olisin saanut jäädä sairaalaan odottamaan sitä mutta en minä tietenkään halunnut. Hyi, ei ikinä. Aamulla verenpaineet oli niin alhaiset että hoitaja kävi vähän väliä ne mittaamassa ja nosti jopa sängyn jalkopäätä ylös. Se tilanne kuitenkin onneksi helpotti ja pääsin kotiin.

Kävin viikko sitten setan kuppilan valtauksessa ja sen jälkeen olinkin pillereissä, kännissä ja pilvessä perjantaihin asti, muistikuvat on hatarat. Mutta hauskaa taisi olla. Samaa en kuitenkaan halua enää ikinä, pysyttäydyn pelkässä alkoholissa, vaikka maksan takia pilvi olisi turvallisempi vaihtoehto. Jotenkin vain hävettää viime viikon sekoilut, huhhuh.

Painosta en tiedä, veikkaan että se on noussut vaikken sairaalassa juuri syönyt, päivitän sen huomenaamulla jos vain muistan. Muistan minä.

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, osastolla ollaan taas. Maha on maksan kohdalta kipeä ja ruoka ei maistu. Buranaa vaan tyrkyttävät vaikka se ei auta mitään. Onneksi sain äsken jo unilääkkeen joten toivottavasti oon parin tunnin sisällä jo untenmailla. Pääsen täältä pois vasta kun pystyn syömään. Tällä hetkellä ruoka ei maistu ollenkaan.

En oo täällä ihan hehkeimmiläni, mutta ei ole muutakaan tekemistä kuin kuvata itseään. Ei mulla täältä mikään kiire pois ole, saan ainakin levätä enkä mitenkään koe olevani vielä kotikunnossa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Osastolla ollaan taas. Erittäin hehkeenä.

Kitti, mulle riitti

Päivät vaan soljuu eteenpäin. Kävin yksityisellä lääkärillä, sain lääkeasiat taas kuntoon ja sairaslomaa 3.6. asti. Sairaspäivärahahakemus kelalle ja monta päivää jaksettavana, en tiedä mitä varten edes pitäisi jaksaa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kuume nousi yli 38:n ja laski yhtä nopeasti kuin tulikin. Kuumeen mukana tuli mahakipua, joka ei ole hävinnyt. Sattuu tuonne missä epäilen maksan olevan. Mulla on sellainen kutina että joudun pian takaisin osastolle. En kyllä pistä pahakseni.

Postikin toi mukanaan ajan maksan koepalaan, jota saa odottaa 5.5. asti. Sen jälkeen pitää vielä olla tarkkailtavana vuodelevossa useampi tunti, en aivan ymmärrä mitä varten. Vahingoitan itseäni lisää ja napsin xanoreita ja päälle sikstarin karpalolonkkua, en liikaa kuitenkaan, kuhan vain rentoutuakseni. On ollut liian raskaita päiviä jo monta putkeen. Ensin tyttöystävän kanssa, jolloin turhauduin kun toinen kännissä leikki hyppäävänsä milloin ikkunasta ja millon parvekkeelta ja meinasi tumpata tumpakalla käsivarteensa. Silkkaa huomionhakua, mulla on itsellänikin jo tarpeeksi vaikeeta, vaikken asiasta muille valitakaan (paitsi tänne), ilman että täytyy olla vielä jonkun keskenkasvusen teinin lapsenvahti. Toisen seisoessa ikkunalaudalla puoliksi ikkunan ulkopuolella ja mun pitäessä sitä paidasta kiinni, tajusin että nyt mulle vittu riitti tämä saatanan pelleily. Haluan aikuista seuraa, jonkun jonka kanssa voisin olla itsekin välillä heikko. Anyone? Täällä olisi tarjolla pehmeäihoinen hölmö ja hupsu tyttö. Vähän tyhmäkin se on.

Raskasta on ollut myös vaatehuoneen siivoaminen ja kaupungilla ravaaminen äidin kanssa. Äiti tuli mukaan lääkäriin ja käytti apteekissa ja ruokakaupassa, maksoi kaiken koska olen itse tällä hetkellä aika auki. En muista olenko ikinä sanonut äidilleni että rakastan sitä, mutta uskon että se tietää sen kyllä. Äiti on näiden kahden päivän aikana auttanut niin paljon että se täyttää kyllä kaikki mahdolliset äidilliset vaatimukset. Parisuhdeneuvojakin se antoi, sain puhuttua sille miten mua ahdistaa olla tyttöystävän kanssa ja äiti toivoi mun löytävän vielä jonkin hieman kypsemmän naisen. Tai miehen. Onhan se omalla tavallaan ollut koko ajan meidän suhdetta vastaan, mutta alan jo tajuta että miksi. Se näki sen mitä minä en aluksi nähnyt.

Mielialalääkkeessä tuli pieni parin viikon tauko, toivon että tämä sen uudelleen aloittaminen tuo mukanaan myös alussa vaivanneen haittavaikutuksen - ruokahaluttomuuden. Luulen että tuo ja haluan sitä, sillä en haluaisi syödä.

Lopetin koulun. Masennus ja kamala väsymys painaa päälle, kai se on seurausta tästä kaikesta sairastelusta. Koulussa ne oli ihan ymmärtäväisiä ja sanoivat että eihän sitä puolikuntoisena jaksa käydä koulua, syksyllä saan kuitenkin jatkaa. Luovi on kyllä aivan parhautta, pitää vaan syksyyn mennessä saada itsensä kuntoon!

2468 ei lähtenyt käyntiin, yritän nyt muuten vaan syödä mahdollisimman vähän ja kevyesti. Jos viikonloppuun mennessä sais edes tämän turvotuksen pois. Tyttöystävä tulee kylään, en tosin ole aivan varma että haluanko sitä edes tänne. Mikä ihme mua oikein vaivaa? Aiemmin tuntui siltä kuin kaikki olis kolahtanut paikoilleen, nyt tuntuu että kaikki kolahtelee pois paikoiltaan. Samalla suunnittelen kuitenkin yhteistä tulevaisuutta ja vaikka mitä, vaikka jokin tökkii. Huoh. En kuitenkaan halua tehdä mitään hätiköityä, kattoo nyt vähän että mihin päin tämä olo tästä menee.

Meen joka päivä vain aikasemmin ja aikasemmin nukkumaan. Eilen olin untenmailla jo seitsemältä, moneltakohan tänään?

turhautus

Eilen menin petiin unta odottelemaan jo ennen kuin salkkarit ehti edes loppua ja olin onnellisesti unten mailla jo ysin aikoihin. Nytkin vain odottelen että salkkarit tulisi ja menisi ja pääsisi petiin pyörimään ja lukemaan, unta ei taida yhtä aikaisin tänään tulla unilääkkeiden loppumisen takia mutta sama se. Väsyttää kamalasti, väsyttää koko ajan ja tuntuu kuin elämä olisi yhtä nukkumista.

Tyttöystävän kanssa jokin tökkii, ikäero tuntuu ja turhauduin kovasti kun se viimeksi oli täällä. En minä jaksa olla mikään lapsenvahti ja panokone vuorotellen. Aloin kaivata entistä enemmän vain aikuista, kypsempää seuraa, mikä on outoa koska olen vielä aika lapsenmielinen itsekin. Mutta jossain se raja menee, ja nyt se raja tuli vastaan, kuten ehkä myös tämän parisuhteen loppukin. No, pitää vielä viikonloppuna yrittää puhua asioista.

Lääkärissäkin kävin tänään, ei mitään kovin ihmeellistä. Tiistaina kävin magneettikuvassa ja lääkärin mukaan siinä ei näkynyt mitään eritystä, seuraavana on vain tiedossa maksan koepala mikä kauhistuttaa jo valmiiksi. Mutta ei se suuri operaatio ole, kaikki siitä on hengissä selvinneet.

Ei mun päiviin siis muuta kuulu kuin turhautumista ja nukkumista. Huomenna alkaa 2468, josta aion nyt pitää kunnolla kiinni ja saada loputkin kilot pois.